BT16_kesakiertue



Perinteinen Boogie Tour kesäkiertue kiertää jo kuudettatoista kesää Suomen suvessa. Tänä vuonna kiertueen tanssina on bugg, teemana tekniikka ja variaatiota!

Voit tulla ilmoittautumatta, yksin tai parin kanssa.

BUGG on rock'n'swing -tanssi jota on helppo lähestyä yksinkertaisen perusaskeleen takia. Tanssimaan pääsee siis nopeasti, mutta jatkossa haastetta tarjoavat perustekniikan variaatiot ja vauhdikkaat kuviot yhdistettyinä musiikintulkintaan. Tanssi soljuu juoheasti viejän viemänä ja musiikiksi käy hyvin monentyyppinen rytmimusiikki.

Kurssiaika on kaikissa paikoissa sama eli klo 18-22. Ensimmäinen tunti on alkeita, toinen alkeisjatkoa ja kaksi viimeistä tuntia jatkotason asiaa.

Alkeistunneille kannattaa tulla varsinkin niidet jotka eivät ole koskaan buggia tanssineet, mutta myös kokeneempien tanssijoiden kannattaa tulla kertaamaan perusteet kuntoon.

Jatkotunneilla harjoitellaan tekniikkavariaatioita ja niiden sovittamista musiikkiin. Työkaluina käytetään hyvää musiikkia ja hauskoja tanssikuvioita.

Tunneilla on toimiva parinvaihtosysteemi ja suosittelemme siihen osallistumista. Yleensä sopu säilyy paremmin, kun pari ei ole niin tuttu ja tästä syystä oppiminen on tehokasta :-). Jokainen saa kuitenkin itse päättää osallistuuko parinvaihtoon vai ei.


Kiertueen opettajat, Pirjo ja Tommi Koivula kiertävät Suomea päätoimisina tanssinopettajina lajeinaan yleisimmät Suomessa tanssittavat vapaasti vietävät paritanssit ja erityisesti rock’n’swing-tanssit. Heidän opetuksessaan ovat tanssineet kaikki Suomen bugg huippuparit! Koivulat ovat Suomen Tanssiurheiluliiton valmentajakouluttajia ja tuomarikouluttajia.

Kurssin hinta /henkilö:
9 €/tunti ja 30 €/4 tuntia
Alle 18v puoleen hintaan!

Huom!
Maksuvälineinä käy käteisen rahan lisäksi myös
Smartum Liikunta- ja kulttuurisetelit, Tyky kuntosetelit, Tyky Saldo ja Ticket Duo.

Kiertueen tanssina bugg!
Ohessa tulostettavia A4 kokoisia esitteitä kiertueen kursseista (.pdf n. 1 Mb) Esitteitä saa tulostaa ja laittaa esille paikkoihin josta arvelee tanssihaluisten ihmisten ne huomaavan :)

Kooste jossa on kaikki kiertuepaikkakunnat
11.7. (ma) Loimaa, Pappisten lava
12.7. (ti) Teuva, Kaarihovi
13.7. (to) Muurame, Hiekkarinteen lava
18.7. (ma) Oulainen, Soihtula
19.7. (ti) Kokkola, Työväentalo
20.7. (ke) Virrat, Myllyniemen lava
25.7. (ma) Joensuu, Kimmel
26.7. (ti) Kuopio, Ilveskasino
27.7. (ke) Oulu, Oulunsuun Pirtti
28.7. (to) Rovaniemi, Saarenkylän ns.
1.8. (ma) Pihtipudas, Niemenharjun lava
2.8. (ti) Jyväskylä, Kuikan lava
3.8. (ke) Merikarvia, Merikievari
4.8. (to) Tuulos, Kapakanmäki
8.8. (ma) Vantaa, Helsinki-Pavi
9.8. (ti) Orivesi, Rönni
10.8. (ke) Hyvinkää, Järjestötalo
11.8. (to) Kouvola, Kallioniemen lava
15.8. (ma) Ristiina, Metsälinna

Boogie Tour kotisivuille

(c) Tommi Koivula